UUTISIA, NEWS, NYHETER
eli tiivistelmää siitä, mitä täällä on puuhattu...
19.6. Pärnu KV:n toinen päivä. Aamulla pikkasen ripsi vettä, mutta kun päästiin näyttelypaikalle ei satanut, onneksi. Kehät olivat nyt sen verran paremmin, että melkein kaikki onnistui esittää ihan suunnitelmien mukaan. Sodan paras narttu-kehä kierrokselle piti rekrytoida apukäsiä, mutta nätisti oli Soda kai mennyt kehässä (mitä nyt pitänyt ensin kokeilla, että kärsiskö tän kaverin kanssa hölömöillä, mutta ei kärsiny :) ). Tulokset olivat ihan yhtä hienoja kuin edellisenäkin päivänä, eli Soda VSP-junnu ja sai toisen junnu-sertinsä, Taco-poika paransi pykälällä ollen ROP-junnu ja sai myös toisen Viron junnu-sertin ja Salsakin oli hienosti ERI2 junnuissa. Ei pöllömpi päivä ollenkaan. Bernikehän aikana tuli vettä ku aisaa ja pakostahan siinä kastu. Viime vuonna ostetulle teltalle tuli kyllä taas käyttöä ja vaikka kuuro oli ihan raju, kaikki kamppeet pysyivät kuivana teltassa. Onneksi nöffikehän alkaessa oli sade jo laantunut ja saatiin esittää kehässä suhteellisen kuivat koirat.












